Hyppää pääsisältöön

Terminologicentrum TNC lopettaa toimintansa vuoden 2018 lopussa

Lähettänyt webmaster

Sanastotyön julkisen tuen uudelleenarviointi alkoi Ruotsissa vuonna 2014. Tuolloin hallituksen budjettiehdotuksessa suunniteltiin tuen lakkauttamista lähes kokonaan. Neljä vuotta sitten alkunsa saanut tapahtumaketju on nyt johtamassa Terminologicentrum TNC:n toiminnan lopettamiseen. TNC:n pääomistaja ja emoyhtiö SIS (Swedish Standards Institute) on tehnyt päätöksen TNC:n hakemisesta vapaaehtoiseen selvitystilaan ja toiminta tulee päättymään vuoden 2018 lopussa.

Sanastokeskus TSK pitää erittäin valitettavana, että viime vuosien tapahtumat ovat johtaneet yli 75 vuotta toimineen osaamiskeskittymän hajoamiseen. Riskinä on, että osaamisen hajautuminen heikentää alan asiantuntijapalveluiden saatavuutta aikana, jolloin palvelujen tarve näyttää kasvavan entisestään mm. erilaisten digitalisointihankkeiden myötä.

Yksi nelivuotisen prosessin aikana tapahtuneista muutoksista on se, että Ruotsin hallitus on päättänyt siirtää vastuun yleishyödyllisestä sanastotyöstä Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen yhteydessä toimivalle kielineuvostolle (Språkrådet / Institutet för Språk och Folkminnen, ISOF). Toistaiseksi julkisen tuen määrää ei ole pienennetty.

Sanastokeskukselle TNC:n toiminnan lakkauttaminen tarkoittaa tärkeän yhteistyökumppanin menetystä. Tässä tilanteessa toivomme, että Ruotsin kielineuvosto laajentaa sille osoitetun sanastotyön julkisen tuen turvin nykyistä toimintaansa niin, että Ruotsi saa uuden laaja-alaisen sanastotyön asiantuntijaorganisaation ja Sanastokeskus uuden yhteistyökumppanin.

Julkaisun tietoja on täydennetty 16.4.2018.