Hyppää pääsisältöön

Lausuntojen antaminen

Sanastokeskus antaa pyydettäessä suosituksia tai lausuntoja sekä yksittäisistä termeistä että sanastoista tai sanastoluonnoksista. Termikysymyksistä useimmat käsitellään termipalveluna, mutta tarvittaessa uusien termien muodostamisongelmiin otetaan kantaa myös muulla tavoin.

Asiakkaiden hankkeiden konsultointi

Sanastokeskus tarjoaa sanastotyön menetelmiin, toteutustapoihin, sanastojen tallennukseen yms. liittyvää konsultointipalvelua — aina asiakkaan tarpeisiin sovitettuna. Erityisesti konkreettisia sanastohankkeita suunnittelevien tahojen kannattaa käyttää hyväksi Sanastokeskuksen pitkää ja monipuolista kokemusta. Pienikin panostus asiantuntija-apuun työn alussa säästää yleensä paljon aikaa, vaivaa ja rahaa työn myöhemmissä vaiheissa. Ota yhteyttä, niin voimme yhdessä miettiä lisää!

Visio ja kohderyhmät

Sanastokeskus on kansallisesti merkittävä käsiteanalyysin ja sanastontallennuksen asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa terminologian teoriaan ja alan kansainvälisiin standardeihin perustuvia laadukkaita palveluja.

Sanastokeskuksen palvelujen ensisijaisena kohderyhmänä ovat Suomen julkinen hallinto ja elinkeinoelämä, mutta monet palvelut on tarkoitettu asiantuntijoiden lisäksi kaikille kansalaisille, sillä kukapa ei tarvitsisi erikoisalojen termejä ja käsitteitä.

Käsikirjasto

Sanastokeskus ylläpitää sanastoihin ja sanakirjoihin erikoistunutta käsikirjastoa sekä oman sanastotyönsä ja termipalvelunsa että asiakkaidensa käyttöön. Kirjastossa on tuhansia termilähteiksi sopivia julkaisuja, joista suurin osa on erikoisalojen sanastoja tai sanakirjoja.

Asiakkaiden palautetta Sanastokeskuksen projekteista

”Rauhallinen ja perusteellinen työtapa, hyvä keskusteluyhteys.”

”Aihealueen haltuunotto ihailtavaa.”

”Sanastokeskuksen asiantuntijat ovat aktiivisesti osallistuneet tehtäväalueen sisällölliseen sekä projektilliseen suunnitteluun asiantuntemuksellaan, muutoksiin on kyetty reagoimaan ja yhteistyö on sujunut erittäin hyvin.”

”Tuotos oli juuri sellainen kuin tilattiin.”

”Myös työryhmän muut jäsenet olivat tyytyväisiä siihen, miten tehokkaasti ja asiantuntevasti työpajat vedettiin.”

”Asiantuntevaa, sujuvaa ja rakentavaa.”