Hyppää pääsisältöön

Sanastokeskus

Sanastokeskuksen etusivulla olevat uutiset RSS-syötteenä.

Sanastokeskuksen kevään aamukahvitilaisuudet

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus järjestää kevään aikana Teamsin välityksellä kolme aamukahvitilaisuutta, joiden kesto on noin puoli tuntia. Ohjelmassa on sanastokeskuslaisten toteuttamia esityksiä, minkä lisäksi aikaa varataan kysymyksille ja keskustelulle.

Torstaina 9.2. klo 9 johtaja Katri Seppälä kertoo sanastotyön organisoinnista.

Torstaina 16.3. klo 9 terminologi Päivi Koukin aiheena on "Esimerkki sanastoprojektista: informaatioturvallisuuden keskeiset käsitteet".

Liikenneväylien kunnossapitoon liittyvää sanastotyötä Väylävirastolle

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus ja Väylävirasto aloittivat lokakuussa 2022 sanastoprojektin, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset 15–20 liikenneväylien kunnossapitoon liittyvälle käsitteelle. Sanastoprojektin tavoitteena on selkiyttää keskeisimpien kunnossapitoon liittyvien käsitteiden sisältöä ja yhtenäistää termien käyttöä Väylävirastossa. Termit ja käsitekuvaukset annetaan sanastossa suomeksi.

Sanasto- ja ontologiatyötä Museovirastolle

Lähettänyt webmaster

Museovirasto tilasi Sanastokeskukselta rakennusperintöön liittyvää sanastotyötä kesäkuussa 2022. Työssä on tarkoitus laatia käsitekuvaukset noin 50 keskeiselle kirkolliseen rakennusperintöön liittyvälle käsitteelle. Käsitekuvaukset laaditaan suomeksi. Sanastotyön ohessa tehdään myös muutamia päivityksiä Museoalan ja taideteollisuusalan ontologiaan (MAO/TAO).

Sanastokeskuksen aamukahvitilaisuus to 10.11.

Lähettänyt webmaster

Tämän vuoden viimeinen Sanastokeskuksen aamukahvitilaisuus järjestetään torstaina 10.11. klo 9.00 Teamsin kautta. Silloin terminologi Sirpa Suhonen kertoo useille aloille tai toimijoille yhteisten käsitteiden tunnistamisesta ja käsittelystä sanastotyössä. Tilaisuuden kesto on noin puoli tuntia. Aamukahvitilaisuuteen voi ilmoittautua 8.11. mennessä: https://forms.gle/qpE44Mvx37HwDoMe8

Sanastokeskuksen aamukahvitilaisuuksien on tarkoitus jatkua myös ensi vuonna. Otamme vastaan ehdotuksia ensi vuoden tilaisuuksien teemoiksi.

Valtionavustustoiminnan sanastotyö jatkuu syksyllä 2022

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus jatkaa syksyllä 2022 CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toimeksiannosta käsitetyötä, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset valtionavustustoiminnan ja valtionavustuksilla rahoitettavan toiminnan keskeisille käsitteille. Käsitetyötä tehdään valtiovarainministeriön asettaman valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankeen tueksi.

Valtionavustustoiminnan sanastotyö jatkuu keväällä 2022

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus jatkaa keväällä 2022 CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toimeksiannosta käsitetyötä, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset valtionavustustoiminnan ja valtionavustuksilla rahoitettavan toiminnan keskeisille käsitteille. Käsitetyötä tehdään valtiovarainministeriön asettaman valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankeen tueksi.