Hyppää pääsisältöön

Sanastokeskus

Sanastokeskuksen etusivulla olevat uutiset RSS-syötteenä.

Sanastotyötä Väyläviraston tietojärjestelmän tueksi

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus ja Väylävirasto aloittivat elokuussa 2020 sanastoprojektin, jonka tavoitteena on laatia suomenkieliset käsitekuvaukset noin 20 väylähankkeiden suunnitteluun liittyvälle käsitteelle.

Väyläviraston sisäiseen käyttöön tarkoitettu sanasto laaditaan terminologisen sanastotyön menetelmillä, joiden avulla sanaston käsitteiden määritelmistä ja termisuosituksista tulee mahdollisimman johdonmukaisia suhteessa sanaston käsitejärjestelmään. Tämä auttaa sanaston käyttäjiä ymmärtämään sanaston käsitteiden välisiä eroja ja yhteyksiä.

Valtionavustustoiminnan käsitetyö jatkuu vuoden 2020 loppuun

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus jatkaa vuonna 2020 CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toimeksiannosta käsitetyötä, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset valtionavustustoiminnan ja valtionavustuksilla rahoitettavan toiminnan keskeisille käsitteille. Käsitetyötä tehdään valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankeen tueksi. Hankejohtaja Tuula Lybeck kertoo kolumnissaan hankkeen tavoitteista ja taustoista.

Sosiaalialan tiedonhallinnan sanaston päivittäminen ja ylläpidon kehittäminen

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus aloitti kesällä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimeksiannosta projektin, jossa päivitetään muutamien Sosiaalialan tiedonhallinnan sanaston asiakasasiakirjojen käsitekuvauksia, poistetaan joitain käsitteitä ja lisätään sanastoon uusia asiakirjakäsitteitä. Lisäksi kehitetään sanaston ylläpitomallia ja siihen liittyviä teknisiä ratkaisuja.

KEHAn tietoalustan sanasto – työnvälitystilastot

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus aloitti keväällä 2020 ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen eli KEHA-keskuksen toimeksiannosta sanastoprojektin, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset noin 80 KEHAn tietoalustaratkaisussa esiintyvälle työvälityksen käsitteelle. Termit ja käsitekuvaukset annetaan sanastossa suomeksi.

TEPA-termipankin uusi osoite on termipankki.fi

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus TSK on ottanut käyttöön TEPA-termipankin uuden www-osoitteen https://termipankki.fi, ja samalla sivusto on siirtynyt käyttämään suojattuja https-yhteyksiä. Osoitteen vaihtuminen ei vaikuta TEPA-termipankin toiminnallisuuteen, ja käyttäjät ohjataan vanhasta osoitteesta automaattisesti uudelle sivustolle. Käyttäjien kannattaa kuitenkin päivittää mahdolliset omat kirjanmerkkinsä tai linkkinsä uuteen osoitteeseen.

Valtionavustustoiminnan käsitetyö jatkuu kevään 2020

Lähettänyt webmaster

Sanastokeskus jatkaa vuonna 2020 CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toimeksiannosta käsitetyötä, jonka tavoitteena on laatia käsitekuvaukset valtionavustustoiminnan ja valtionavustuksilla avustettavan toiminnan keskeisille käsitteille. Käsitetyötä tehdään valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankeen tueksi. Hankejohtaja Tuula Lybeck kertoo kolumnissaan hankkeen tavoitteista ja taustoista.